Nemon piippaus alkoi saada jo koomisia piirteitä ja tulkitsinkin sen kutsuhuudoksi koirapuistoon. Näin päätimme miesporukalla skipata aamiaisen ja siirtyä raikkaaseen talviaamuun tyhjin vatsoin. Kuten arvelinkin, tähän aikaan aamusta ei koirapuistossa ketään ollut ja sehän sopi meille. Jätkät irti ja pienen alkuarpomisen jälkeen saatiin rallit päälle. Ei tarvinnut keppiä heitellä, kun vuoron perään toisella se oli suussa ja toinen ajoi takaa. Nemokin päätti antaa Peikon juosta rauhassa, liekö tajunnut, että kaksin aina kaunihimpi, näissäkin hommissa. Pakkasta oli kuitenkin reippaat 10 astetta ja minä kun en isäntänä juoksuun osallistunut, niin meinasi kylmä tulla. Ilokseen sitä juoksua kuitenkin katsoi ja pojilla oli kyllä selkeästi kivaa. Välillä Nemoa kyllä selvästi hatutti, koska Peikon nopeus ja ketteryys vei voiton. En tiedä miten suoralla kävisi, mutta noin niinkuin maasto- olosuhteissa ja muuttuvassa ympäristössä Peikko on selvästi nopeampi.
Tunnin jälkeen Peikko ja Nemo alkoivat vilkuilla minua siihen malliin, että eiköhän tämä ollut tässä ja lähdetään syömään. Olin samaa mieltä ja otettiin suunta kotia kohti lammen jään yli. Lammen jäällä hieman lämmikettä nauttinut pilkkimies ihmetteli Nemon ja Peikon laihuutta ja kyseli, että ovatko saaneet ruokaa ollenkaan. "No ei tänä aamuna vielä ainakaan", Nemo ja Peikko tuumivat pysytellen kaukana raikkaassa talviaamussa erittäin pahalta haisevasta mieheltä. Kotiin tultua Peikko oli sitä mieltä, että takkia ei tarvitsisi välttämättä ottaa pois ennen ruokailua. Pistinkin jätkille ruokakupit kuonon eteen rivakasti ja isäntäkin palkitsi itsensä tukevalla aamiaisella ja mainiolla vaimolta lahjaksi saadulla erikoiskahvilla. Nemo ja Peikko nauttivat oman aamiaisensa vähintäänkin antaumuksella, jonka jälkeen seurasi välitön siirtyminen sohva- alueelle vaakatasoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti